lauantai 10. elokuuta 2013

Perjantaipizza grillissä – toinen yritys

Pari viikkoa sitten kokeilin tehdä pizzaa sähkögrillissä. Paistoin pizzat Muurikka-pannun päällä ja ongelmaksi muodostui sopivan lämpötilan löytäminen ja paistoajan määrittely. Muurikalla pizzan pohja kärähti vaikka pizza muuten näytti hyvältä ja maistui ihan ok. Nyt vierailimme Claes Olssonilla ja ostimme pizzakiven.

Katsotaan miten pizza syntyy grillissä kun pizzakivi paistaa pohjan.

Pizzan tomaattikastike on tyttäreni Emman käsialaa. Hän oli kerran ajatellut tehdä pizzan, mutta huomannut taikinan tehtyään, ettei hänellä ollut pizzakastiketta. Hän oli inspiroinut kylmän kastikkeen aurinkokuivatuista tomaateista ja tuoreista tomaateista. Helppo ja nopea tehdä – kiitos Emma!



Pepperoni-mozzarella pizza

Pohja

2 dl vettä (42 asteista)

½ tl suolaa

½ pussia kuivahiivaa

½ dl pullomargariinia

5 dl vehnäjauhoja

Aloita pizzapohjan valmistaminen sekoittamalla kaikki aineet 42 asteiseen veteen. Sekoita taikina tasaiseksi ja jätä kohoamaan liinan alle.

Valmista sillä aikaa kastike.


Pizzakastike a la Emma

1 prk aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä

kourallinen kirsikkatomaatteja

1 rkl ketsuppia

ripaus suolaa

ripaus mustapippuria

1 tl oreganoa

Valuta suurin osa öljystä pois ja laita tehosekoittimeen tai silppuriin aurinkokuivatut tomaatit.

Lohko tomaatit ja lisää kulhoon.

Laita mausteet mukaan.

Soseuta kastike.

Lisää tarvittaessa öljyä, jotta tahna on sopivaa levittää pizzapohjan päälle.








Täytteet


mozzarella

salamiviipaleet

oliivit

juustoraaste

oregano





Muotoile pizzataikinasta kaksi pyöreää, pizzakiven kokoista pizzaa.


Levitä päälle tomaattikastiketta.










Asettele täytteet päälle ja ripota lopuksi juustoraaste pinnalle.



Kuumenna pizzakivi täydellä teholla täyttämisen aikana kuumaksi.

Vähennä lämpö puoleen kun aloitat paistamisen.








Vedä leivinpaperin avulla pizza kiven päälle. Laita kansi kiinni. Paista noin 4 minuuttia. Vedä leivinpaperi lastan avulla pois pizzan alta. Jatka paistamista kunnes pizzan juusto on sulanut ja pohja näyttää hyvältä. Kokonaispaistoaika oli noin 12 minuuttia mukaan lukien alun paperinpoisto.






Pizzasta tuli rapeapohjainen ja mehukas.


Tämä pizzaperjantain oppeja:

Pizzan saa parhaiten kiven päälle leivinpaperin avulla, mutta paperi on syytä poistaa, kun pizza on vähän paistunut pohjasta, jotta paperi ei pala.

Pizzan koko ei saa ylittää pizzakiven kokoa ja paksuus on hyvä olla hieman paksumpi kuin uunissa, koska pizzaa joutuu liikuttelemaan. Täytteitä ei kannata olla kuin muutama, jotta päällys ei ole liian kostea.

Grillissä siis saa hyvää pizzaa – olimme tyytyväisiä tämän kerran tuotokseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti