perjantai 27. syyskuuta 2013

Nuudeliburgerit

Viime kesänä New Yorkissa kuhistiin uudesta ruokavillityksestä nimeltään Ramen Noodle Burger. Niistä on vasta muutama kirjoitus ollut Suomessa, mutta googlailin englanninkielisiltä sivuilta ohjeen ja vilkaisin myös ruotsalaisten yhtä blogia, jossa kerrottiin kuinka kotioloissa voi näitä kuuluisia herkkuja valmistaa.

"Ramen Burger on periaatteessa japanilaisen nuudelikeiton kamat kasattuna hampurilaisen muotoon. Ilman lientä tietysti. Tämän ihmeen on nyt tuonut myyntiin nuudelimestari Keizo Shimamoto kaikkien ruokahipstereiden pyhässä paikassa eli viikonloppuisin toimivalla Brooklynin Smorgasbug-ruokatorilla."

Tässä oma versio.



Nuudeliburgerit (yhdelle)

Nuudelisämpylät


1 paketti pikanuudelia

1 munaa

pihvit

200g jauhelihaa

2 kevätsipulia

tilkka soijakastiketta

hiukan seesamiöljyä

lisäksi

1 muna paistettuna

salaattia

loraus tomaattiketsuppia ja siihen loraus hot sauce-kastiketta (tai vain chiliketsuppia)

juustoviipaleita

tilkka öljyä paistamiseen

Valmistus


Keitä nuudelit suolalla maustetussa vedessä ohjeiden mukaan, mutta älä lisää maustepakettia. Valuta ja anna jäähtyä hetki.


Riko muna kulhoon ja vatkaa rakenne rikki. Sekoita nuudelit vatkattuun munaan, jakaa kahtia ja paina kukin puolikas omaan muovikelmulla vuorattuun muottiin, joka on samankokoinen kuin millaiseksi haluat hampurilaispihvit. Taita muovikelmu nuudelien yli ja aseta paino päälle. Anna jäähtyä.


Viipaloi kevätsipulit ja sekoita naudanlihaan ne sekä nuudelimauste, soijakastike ja seesamiöljy (jos noodelipussiin sisältyy pieni öljypussi, niin käytä se). Muodosta kaksi burgerpihviä, jotka ovat samankokoisia kuin nuudelikannet. Pihvien pitää olla melko ohuita.








Kuumenna kolme paistinpannua. Paista pihvit yhdellä pannulla lorauksella öljyä pari minuuttia kummaltakin puolelta.










Poista muovikelmut jäähdytetyn noodelisämpylän päältä ja paista sämpylät lorauksessa öljyä toisella pannulla 2 minuuttia kummaltakin puolelta niin, että ne saavat kauniin ja rapean kuoren.










Riko muna kolmanteen pannuun ja paista.


Sekoita ketsuppi ja hot sauce-kastike ja säädä makuusi sopivaksi tai käytä valmista chliliketsuppia.

Pese ja leikkaa vähän salaattia.






Rakenna oma Ramen burger kokoamalla kaikki aineet päällekkäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti