perjantai 8. elokuuta 2014

Helpot perjantaipizzat texmex tuotteilla

Voi miksi ei aina voi olla perjantai - pizzaperjantai!


Olitpa sitten vielä lomilla tai ensimmäisen työviikon väsyttämä, niin tässä sinulle helppo pizzaidea. 

Olen vilkuillut texmex hyllyjä jo pitemmän aikaa ja miettinyt miltä mahtaa maistua pizza tehtynä tortilla-pohjalle. Keväällä kauppoihin tulikin uusia pizzatortillapohjia ja niihin liittyviä maustekastikkeita. Joskus voi todella laiskotella ja tehdä ruokaa puolivalmisteista. Ja täytyy sanoa, että vaikka yleensä teen aina itse pizzapohjan enkä suostu käyttämään valmiita pakastepohjia, niin tällä kertaa pizzat olivat oikein hyviä. Vähän tuli mieleen Quesadillat, jotka ovat herkkua.

Pääraaka-aine oli tonnikala erilaisissa kastikkeissa, mutta jokainen voi tehdä omanlaisen täytteen.


Ensin tein chilitonnikalasta tuliset tonnikalapizzat:

2 pizzatortillapohjaa
pohjalle Santa Maria pizza sauce coriander ja oregano
1 prk Pirkka tonnikalaa chilikastikkeessa
oreganoa
lisäksi toisessa pizzassa on tomaattia ja toisessa oliiveja (johtuu erilaisista makumieltymyksistä :))

päälle juustoraastetta maun mukaan


Toiset pizzat ovat miedot curry-tonnikalapizzat:

2 pizzatortillapohjaa
pohjalle Santa Maria pizza sauce coriander & oregano
1 prk Pirkka tonnikalaa currykastikkeessa
oreganoa
tomaattia

päälle juustoraastetta maun mukaan



Paista 250 asteessa noin 10 minuuttia eli kunnes juusto sulaa ja reunat alkavat hieman ruskistua.

Koristele vielä salaatilla ja purista päälle Santa Maria Pizza Topping Garlic Onion-kastiketta.
Voit käyttää jäävuori- tai rukola-salaattia. Topping-kastike puristetaan päälle kylmänä eli sitä ei saa laittaa uuniin. Minulla oli valmista salaattisekoitusta pussista.

Kaikki aineet olivat siis kaupanhyllyltä ja minä ainoastaan kokosin annoksen ja paistoin sen. Ei ollenkaan paha!

Sitten ei muuta kuin lasi viiniä ja katsomaan perjantaileffaa....


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti