lauantai 9. elokuuta 2014

Hitaasti haudutettu kana maustekastikkeessa

Tänään broilerin rintafileet olivat tarjouksessa ja ostin niitä 2 pakettia. Ajatus oli tehdä tänään kanaa ja säästä toinen paketti ensi viikolle, mutta toisin kävi. Otin uunivuokani esille ja aloin keräämään erilaisia maustekastikkeen aineita ja mietin miten uunikanan teen. Sitten huomasin, että maustekastikkeesta tulee niin runsas, että samalla voisin paistaa molemmat kanapaketit hitaasti kuten nyhtökanan. Tarkoitus ei kuitenkaan ollut tehdä nyhtökanaa vaikka se hyvää onkin. Katsotaan mitä tästä tulee – resepti kehittyy sitä mukaan kun kokkailen.

Normaalisti olisin käyttänyt fariinisokeria, mutta halusin tyhjentää vajaata hunajapurkkia, siksi tässä on sekä fariinisokeria että hunajaa – sinä voit käyttää jompaakumpaa.



Hitaasti haudutettu kana maustekastikkeessa (melkein pullet chicken)

1 kg broilerin fileepihviä

Maustekastike

2 rkl fariinisokeria + 2 rkl hunajaa (tai 4 rkl jompaakumpaa)
3 rkl soijakastiketta
2 rkl tomaattipyreetä
2 chiliä hienonnettuna
1 sipuli paloiteltuna
1 solo valkosipuli paloiteltuna
2 limen vihreät kuoret raastettuna ja mehut puristettuna
1 tl jauhettua mustapippuria
nippu persiljaa
nippu timjamia
0,5 dl öljyä
1 dl vettä

Pilko kasvikset ja persilja. Lisää kaikki aineet vuokaan ja upota broilerifileet sekaan. Peitä vuoka foliolla. Laitan vuoka uuniin ja uuni lämpiämään 175 asteeseen. Paistele kanoja hitaasti 2-3 tuntia, kunnes kanat ovat kypsiä ja mureita. Voit parin tunnin kohdalla käännellä fileitä ja katsoa että vuokassa on riittävästi nestettä. Tarkista samalla kypsyys. Jatka paistamista, jos kana ei ole tarpeeksi mureaa. Sen pitäisi hajota säikeisiin helposti. Kanan tulee olla ylikypsää eli todella mureaa, jolloin se on parhaimmillaan. Kastikkeen ei saa antaa kuivua vaan sen on pidettävä kana kosteana.

Tarjoa perunan, riisin tai pastan kera.

Rakuunaporkkanat

4 porkkanaa
25 g voita
1 tl ruskeaa sokeria
ripaus suolaa
iso oksa rakuunaa

Kuori porkkanat ja lohko ne kattilaan.
Riivi rakuunan lehdet kattilaan.
Laita pala voita sekä suola ja sokeri.

Keitä porkkanat kypsiksi, noin 15 min.


Paahdetut viinirypäleet

rasia tummia rypäleitä
oliiviöljyä
rosmariinia
valkosipulia

Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa tai padassa. Paahda 250 asteessa n.10 minuuttia.


Paahdetut rypäleet on Joonaksen blogista: Onko nälkä?

2 kommenttia:

  1. Tämä on niiiin hyvää ja tulee itsekseen alkuvalmistelujen jälkeen. Kerran olen tehnyt vierasruokana ja nyt teen uudelleen. Kaikki pitivät siitä tosi paljon.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla! Tällaiset helpot kanaruoat uunissa ovat niin kivoja.Tälle pitäisi ehkä keksiä parempi nimi jotta kuulostaisi juhlavammalta. Kiva että olet läytänyt tämän vieraskäyttöönkin. Mukavaa keväänodotusta!

    VastaaPoista