maanantai 29. syyskuuta 2014

Tilhinektari puolukasta ja pihlajanmarjoista

Olen googlettanut erilaisia ideoita, mihin käyttää pihlajanmarjoja ja tässä yksi idea, joka on kopioitu YLE:n jutusta, jossa Martat neuvovat mitä hyvää marjoista voi tehdä.

Ainakin tämä on helppo tehdä ja kuulostaa lupaavalta – ja niitä puolukoitakin on sangollinen…

Tilhinektari
400 g puolukkaa
150 - 200 g pihlajanmarjoja
2 dl vettä
60 – 70 g sokeria

Huuhdo marjat tarvittaessa.

Laita marjat ja vesi kattilaan. Laita pehmeille marjoille pienempi vesimäärä. Kuumenna kiehumispisteeseen. Älä kiehuta. Soseuta marjat.

Lisää sokeri ja kuumenna toistamiseen kiehumispisteeseen.

Täytä puhtaat purkit piripintaan ja sulje korkit huolellisesti.

Tarjoiluehdotus:
Nautitaan sellaisenaan. Jääpalakuutioon pakastettu nektari sopii mainiosti juomasekoituksiin. Jäätelön päälle kastikkeeksi sekä kuumana liha-ja linturuokien kastikkeena.

Pihlajanmarjahyytelö

Siitä on tosi pitkä aika, kun olen viimeksi tehnyt pihlajanmarjahyytelöä. Hyytelöä ei paljon meidän perheessä kulu, kun liharuokia, joiden lisäkkeeksi tämäkin kuuluisi, ei kovin paljon tehdä. Mutta koska nyt oli niin hyvä pihlajanmarjasato, niin tein myös hyytelöä.

Kokeilin Dansukkerin ohjetta lisäten myös konjakin ja roseepippurin. Sokerina käytin hyytelösokeria, koska hillosokeria ei ollut kotona. Toivottavasti hyytelöstä ei tullut liian hapanta, koska sokerin määrä oli niin vähäinen. Toisaalta hyytelöä tuli vain 6 pientä purkkia, johtuen juuri vähästä sokerimäärästä.

Pihlajanmarjahyytelö
2 l (1 kg) pihlajanmarjoja
5 dl vettä
1 kg Dansukker Hillosokeria
(2 rkl konjakkia)
(1 tl roseepippurirouhetta)

Irrota pihlajamarjat tertuistaan ja poista samalla huonokuntoiset. Huuhtele marjat huolellisesti lävikössä.

Lisää marjat kiehuvaan veteen kattilaan ja keitä hiljalleen 10–15 min. Älä keitä liikaa!

Siivilöi mehu talteen kattilaan. Älä painele marjoja siivilää vasten, jotta saat kirkkaan mehun. Kuumenna mehu ja sekoita siihen hillosokeri. Keitä sekoitellen keskilämmöllä 10 minuuttia.

Tee hyytelökoe: Tipauta seosta kylmälle lautaselle, pane lautanen jääkaappiin minuutiksi ja vedä hyytelön keskelle lusikalla vako. Jos vako ei umpeudu, on hyytelö valmista.

Voit maustaa hyytelön vielä ennen tölkittämistä roseepippurilla ja halutessasi tilkalla alkoholia. Tölkitä hyytelö.

Pihlajanmarjahyytelö maistuu sorsapaistin tai muiden riistaruokien piristeenä.



Maustamisvinkkejä!

Jos haluat tehostaa hyytelön väriä, lisää siihen hieman sahramia. Voit vaihtaa roseepippurin murskattuihin katajanmarjoihin tai kuivattuihin siankärsämönlehtiin.

Kampasimpukoita ja spagettia

Mihin se aika aina vilahtaa…? Sunnuntai meni erilaisissa kotitöissä ja illaksi oli suunniteltu saunaa, joten ruoka piti valmistua melkein itsestään – ja niin se tekikin. Pakkasessa oli pussi kampasimpukoita, jotka laitoin iltapäivällä sulamaan/marinoitumaan. Loppuviimeistely meni vajaassa vartissa. Pikaruokaa gourmet raaka-aineista?

Muutenkin tämä oli mielenkiintoinen ”asia meets italian” – fuusioruokakokeilu.


Kampasimpukoita ja spagettia

Marinadi:

1 dl öljyä (oliivi-, rypsi-, ym.)
1 chili
2 cm inkivääriä
½ sipuli (puna-)
1 limen kuori ja mehu
1 tl Santa Maria Seafood & Fish – maustesekoitusta myllystä
ripaus ruskeaa sokeria
(suolaa)

Ota kampasimpukat sulamaan ja huuhtele niistä mahdollinen pintajää pois.

Sekoita marinadin aineet keskenään; raasta limen kuori ja purista mehu. Silppua sipuli ja inkivääri sekä chili ilman siemeniä öljyyn. Mausta kala/äyriäismausteella.

Laita kampasimpukat sulamaan marinadiin. Anna olla noin pari tuntia huoneenlämmössä.

Spagetti

Keitä pakkauksen ohjeen mukaan spagettia annos jokaiselle syöjälle.

Viimeistely

Paista kampasimpukat kuumalla pannulla (marinadin öljyssä) molemmin puolin, niin että ne saavat vähän väriä. Kaada marinadi pannuun ja pyöritä simpukat nopeasti kuumentuvassa marinadissa. Älä keitä simpukoita kovin paljon, etteivät ne sitkisty, vain nopea kuumennus. Jos haluat lisätä suolaa, niin tässä kohtaa on hyvä paikka laittaa suolaa – marinadissa sitä ei ole.

Valuta spagetti ja laita annokset syviin lautasiin.

Nostele simpukoita spagetin päälle ja kaada pannulla ollut nopeasti kiehautettu marinadi/kastike annoksen päälle.

Raasta päälle parmesaania. Lisänä käyvät valkoviini ja palahiivaleipää.

sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Omena-pihlajanmarjapiirakka

Tänään oli marjojen siivouspäivä. Viime viikonloppuna tuli poimittua sangollinen puolukoita ja sangollinen pihlajanmarjoja. Molemmat olivat koko viikon perkaamatta, kun joko satoi kaatamalla kun olisi ollut aikaa perata tai sitten en ollut paikalla, kun olisi ollut kaunista. Mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan. Nyt on marjat perattu.

Keitin kilon pihlajanmarjoja mehuksi ja tein siitä pihlajanmarjahyytelöä. Marjat jäivät keittämisen jälkeen vielä niin mukavan värisiksi ja mehukkaan näköisiksi, etten raaskinut laittaa niitä ekoroskiin vaan pyöräytin niistä piirakan. Laitan kuitenkin ohjeeseen 200 g tuoreita pihlajanmarjoja, mutta itse käytin tällä kertaa reilun puolet keitetyistä marjoista.

Omenahillona on itse keitettyä omenahilloa, joka antaa makeutta.


Omena-pihlajanmarjapiirakka

pohja:
100 g voita tai margariinia
1 dl ruokokidesokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta

täyte:
200 g pihlajanmarjoja
1 dl omenahilloa (makeutettua)
2 ½ dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 prk vaniljarahkaa
½-1 dl sokeria
1 munaa

Vatkaa voi ja ruokokidesokeri. Lisää muna hyvin vatkaten.

Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet ja vatkaa vain sen verran, että taikina on tasainen.

Painele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Esipaista pohja 200 asteessa noin kymmenen minuuttia.

Levitä noin desi omenahilloa pohjan päälle ja ripottele pihlajanmarjat hillon päälle. Sekoita vaniljakastike, muna, sokeri ja vaniljarahka tasaiseksi ja kaada täytteen päälle.

Jatka paistamista 200 asteessa noin puoli tuntia, tai kunnes pinta on kiinteä ja saanut hieman väriä.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Banaaniletut

Tekeekö mieli jotain hyvää jälkkäriä tai välipalaa, mutta kaapissa ei ole oikein mitään erikoista?

Ovatko banaanit menossa vanhaksi etkä tiedä mitä niistä voisi tehdä?

Banaani taipuu moneen - vaikka jäätelöksi, mutta siitä saa pelkästään munien kanssa myös kivoja lettuja.

Nämä letut olivat kesän somehitti - aika moni bloggaaja kokeili niitä - minä muiden mukana. Resepti jäi laittamatta tänne omaan blogiin, mutta tässä se nyt tulee...


Tarvitset 1 banaanin ja 1 munan per ruokailija. Tässä valmistuu kahden munan ja banaanin annos kahdelle.


Munat ja banaani kapeaan kulhoon ja sauvasekoitin esille.


Sekoita sileäksi massaksi.



Paista lettupannussa hiljaisella lämmöllä, ettei banaanin tärkkelys pala. Käytä paljon rasvaa.


Yhdestä banaanista ja munasta tulee 6-7 pikkulettua annokseen.


Banaanilettu maistuu banaanille, joten itse tehty mansikkahillo ja suklaanmurut täydentävät herkkuhetkeä, mutta lisäävät kaloreita. Myös jäätelö olisi kiva lettujen parina. Mausta siis oman makusi mukaan tai syö ilman lisäkaloreita.

Kinuski-omenapannari

Tykkään omenapiirakasta, omenakakusta, omenamuffineista ja -hillosta ja .... Omenat ovat aivan ihania näin syksyllä, varsinkin oman puun sievät omenat. Tein pari pannaria jo aiemmin omista mökin omenista ja yhden Olan lahjoittamista. Viime viikonloppuna kävin äidillä poimimassa hänen omenat ja niistä 26 kg lähti mehupuristamoon. Tuoretta omenamehua tiedossa pitkälle talveen - nam.

Syy miksi olen erityisen ihastunut vaihtamaan omenapiirakan omenapannariin, on yksinkertaisesti kalorit. Pannariin tulee munia, maitoa ja jauhoja - ei sokeria, ei rasvaa - jos niitä ei vähän laita omenoiden päälle ennen taikinaa. Mutta verrattuna mihin tahansa leivonnaiseen, pannarissa on huomattavasti vähemmän kaloreita ja maku aivan yhtä hyvä kuin piirakalla. Rakenne on vähän täyteläisempi eli ruokaisampi.

Kun viime kerralla tein omenapannarin, niin puristelin kesällä jäätelönteossa ylijääneen kinuskikastikkeen siihen. Tällä kertaa keittelin kinuskin itse - täyteläistä ja makeaa kinuskia ja päälle omenat ja sitten pannaritaikina. Tuloksena täyteläinen omenapannari makealla kinuskilla - kannattaa kokeilla!



Kinuski-omenapannari

taikina:
7 dl punaista maitoa
3 isoa munaa
1 tl suolaa
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1 tl vaniljasokeria

kinuski:
2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria

vuokaa:
6 omenaa
kanelia
sokeria

Sekoita taikina ja anna sen turvota 30 minuuttia.

Keitä kinuski. Laita paksupohjaiseen kattilaan kerma ja fariini, keitä hiljalleen noin 10 minuuttia. Älä keitä aivan paksuksi, koska kinuskin on tarkoitus imeytyä pannariin.

Lohko omenat ja poista siemenkodat. Viipaloi ne vuokaan, johon kinuski on kaadettu. Käytä leivinpaperia.


Kaada taikina päälle ja paista 200 asteessa noin 40 minuuttia.

Kinuski imeytyy pannariin, mutta pursuilee kivasti omenien välistä.

Nyhtöpossua kolakastikkeen kera

Mietitkö mitä kivaa ruuaksi huomenna? Onko possu tarjouksessa?

Nyhtöpossu eli pullet pork tai ylikypsä possu on hyvä ruoka, koska sitä voi hauduttaa isomman palan kerralla ja nyhtöpossun maku vain paranee uudelleen lämmityksestä. Kesällä näin joitain blogeja, joissa oli kola-juomasta valmistettu kastike tai marinadi. Googlasin vähän coka cola barbeque ja löysin kasan kivoja ohjeita. Päätin kuitenkin tehdä omasta viime kerran marinadista vähän muunnelman, jossa kola on pääosissa.

Haudutin possua noin 4 tuntia ja jätin paistin vielä uuniin tunniksi tai puoleksitoista tunniksi. Kävimme kuvailemassa kurkien muuttoa ja kun palasimme retkeltä, oli ihana ottaa lämmintä lihaa, maukasta kastiketta ja vähän oman maan perunoita iltaruuaksi. Mmmm…. Huomenna possu pääsee pastan kaveriksi.



Nyhtöpossua kolakastikkeen kera

1 kg possun lihaa

kastike:

5 dl kola-juomaa

1 sipuli

1 valkosipuli solo

1 chili

0,5 dl fariinisokeria

3 rkl tomaattipyreetä

0,3 dl viinietikkaa

1 rkl worchestershire kastiketta

1 prk tomaattimurskaa

1 tl paprikajauhetta

1 tl mustapippuria

suolaa

lisäksi 2 pientä omenaa

Laita liha uunivuokaan. Sekoita kastikkeen aineet yhteen ja kaada lihan päälle/ympärille.

Paista 150 asteessa 4-5 tuntia tai kunnes mureaa (hajoaa haarukalla riivittäessä). Voit peittää uunivuoan foliolla, jotta nesteet eivät haihdu. Voit pilkkoa lihan isoihin paloihin kastikkeeseen. Tällöin paistoaika lyhenee ehkä noin puoleen.

Syksyn kunniaksi laitoin kastiketta saostamaan myös pari oman puun omenaa.

Kun liha on kypsää, ota liha pois liemestä ja laita liemi kattilaan. Keitä vähän aikaa kokoon, jos kastike on liian nestemäistä.

Murskaa sauvasekoittimella sipulit ja omenat liemeen. Jos haluat niin voit saostaa kastiketta myös ruokalusikallisella ruskeaa kastikesuurustetta.

Tarjoa riivitty liha kastikkeen kanssa. Lisänä voi olla perunoita, pastaa, sämpylä tai mitä keksitkin. Mukavaa viikonloppua!





lauantai 13. syyskuuta 2014

Lanttulaatikko

Parina viime jouluna olemme viettäneet joulun ulkomailla, joten jouluruokaa ei ole tullut tehtyä vähään aikaan. Tänään juurekset olivat tarjouksessa, joten ostin lanttua, porkkanaa, ym. Tarkoitus on tehdä lanttulaatikkoa ja jauhelihapihvejä sekä uunissa haudutettuja bataattilohkoja.

Tämä lanttulaatikon ohje on sellainen mitä olen lapsesta saakka tehnyt. Sain vanhemmiltani 15-vuotislahjaksi Ruutukokki-nimisen ison keittokirjan, jota olen käyttänyt ahkerasti, ja jonka tietyt perinnereseptit ovat niin vakiintuneita, että ne ovat melkein omia. Teen ne aina samalla tavalla ja aina ne onnistuvat yhtä hyvin.

Tässä lanttulaatikon ohje. Lihapullat/-pihvit löytyvät tästä linkistä.


Lanttulaatikko

1 iso lanttua (tai 2 pientä)
2 tl/l (meri-)suolaa keitinveteen

1 dl korppujauhoja
2 dl kermaa
3 rkl siirappia
2 munaa
0,5 tl raastettua muskottipähkinää
1 tl inkivääriä
0,5 tl valkopippuria
keitinlientä

pinnalle:
korppujauhoja ja voita nokareina

Kuori lanttu, kuutioi ja keitä pehmeäksi suolalla maustetussa vedessä. Ota osa keitinvedestä talteen, jos massaa tarvii löysentää. Survo kypsät kuutiot soseeksi esim. sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon kaikki loput aineet.

Kaada seos yhteen isoon tai kahteen pieneen voideltuun vuokaan, ripota päälle korppujauhoja ja painele pintaan lusikalla perinteisesti koloja. Laita muutama voinokare päälle. Paista 175 asteessa runsas tunti tai 150 asteessa 1,5 -2 tuntia. Pitkä paistoaika on parempi, jos on aikaa…


Bataattilohkoja, öljyä, suolaa ja pippuria ja vähän timjamia - uuniin kunnes kypsiä.

torstai 11. syyskuuta 2014

Raparperiketsuppi

Vaikka kesä on jo ohitse, niin lämmin ja kostea ilma mahdollistaa vielä raparperinvarsien nousun maasta. Enää ne eivät ole kovin kauniita pinnalta, mutta sisältä hyviä ja rapsakoita. Keräsin kilon raparperinvarsia ja keittelin niistä tomaattien kanssa itsetehtyä ketchupia.

Alkuperäinen ohje on blogista Terveiset ravintoketjun huipulta. Sokerina käytin kaikki pussinpohjat, joita löysin: ruokosokeria, fariinisokeria ja oli mukana muscovadoakin. Samoin oli etikoiden kanssa - tyhjensin omenaviini-, vaalea balsamico- ja vähän punaviinietikkapurkistakin sekä lisäsin tavallista etikkaa, jotta sain määrän täyteen. Tässä oli hyvä paikka päästä eroon pussinlopuista ja pullon lopuista. Muuten noudatin ohjetta, mutta tein annoksen kaksinkertaisena sekä lopussa en siivilöinyt vaan keitin koko annoksen kasaan, jotta maut jäivät ketchuppiin.



Raparperiketsuppi

½ kg raparperinvarsia
½ kg tomaatteja (terttu-)
2-3 sipulia
5 dl sokeria (myös ruoko - tai fariinisokeri käy)
2 ½ dl etikkaa (vaalea balsamietikka, valkoviinietikka tai omenaviinietikka)
2 tl suolaa
1 kanelitanko (tai 1 tl kanelia)
laakerinlehtiä
(inkivääriä)

Paloittele vihannekset ja mittaa muut ainekset kattilaan.

Anna kiehua hiljalleen välillä sekoitellen noin kolme varttia - tunti. Poista kanelitanko ja aja tasaiseksi blenderissä tai sauvasekoittimella.

(Siivilöi keitos.) Sekoita huolellisesti. Keitä vielä tarvittaessa kasaan, jos ketsuppi on liian juoksevaa. (itse keitin vielä tunnin ilman kantta)

Pullota, jäähdytä ja säilytä kylmässä. Nautitaan ruuan lisukkeena kylmänä tai lämmitettynä.

Huom: 1 kg raparperia ja 1 kg tomaattia tuotti noin 2 l valmista ketsuppia (4 x 5 dl pullot).
Keitin massaa noin pari tuntia, joista viimeinen tunti ilman kantta, jotta ylimääräinen neste haihtuu. Ketsuppi oli juoksevaa ja meni hyvin suppilosta pulloon, mutta tarpeeksi tukevaa, jotta siinä on ketsupin koostumus. Ensi maistaminen tuotti aika tukevan makuelämyksen, mutta hyvin ketsuppimaisen. Nyt täytyy vielä kokeilla oikein ruuan kanssa.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Omenoilla täytetty syysmureke

Syksy on alkanut ja päivät täyttyvät normi arkikiireistä. Ruuanlaittokin on jäänyt taas meidän kahden hengen taloudessa lähinnä viikonloppukokkaamiseen. Mökiltä tuodut omat pikku omenat kuitenkin päätyivät mehevöittämään mureketta, jota on ollut kiva napostella pitkin viikkoa.

Tässä ideaa arkiruokaan, joka vain paranee lämmitettäessä.


Omenoilla täytetty syysmureke 

2 dl ruokakermaa
1 dl korppujauhoja
2 muna
1,5 tl suolaa
1,5 tl paprikajauhetta
1 tl rouhittua mustapippuria
0,5 tl maustepippuria jauhettuna
0,5 tl valkopippuria jauhettuna
1 iso sipuli
+ rasvaa paistamiseen
600 g vähärasvaista naudan jauhelihaa
1 dl juustoraastetta
oman maun mukaan paahdettua sipulia (jos haluaa rapsakkaa sipulia vielä lisää)
1 dl persiljaa silputtuna

sisälle; 5-6 omanaa ilman siemeniä


Sekoita kerma, korppujauhot, muna ja mausteet keskenään. Anna turvota n. 10 min.

Hienonna sipuli, paista se rasvassa pannulla pehmeäksi. Yhdistä kaikki ainekset. Sekoita tasaiseksi taikinaksi.

Muotoile taikina murekkeeksi. Upota omenat murekkeen sisään.

Laita se uuninkestävään vuokaan tai uunipannulle leivinpaperin päälle.

Paista lihamureketta uunin alatasolla 200 asteessa noin 40 - 45 min tai kunnes kypsä. Kypsennysaikaan vaikuttavat murekkeen muoto ja paksuus.

Tarjoile perunoiden ja esim. kurkkusalaatin kera.