sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mämmi-pannacotta

Viime pääsiäisenä en ehtinyt tehdä niin monta hyvää jälkiruokaa kuin mitä löysin mielenkiintoisia reseptejä. Tämä oli niistä yksi. Mämmiä voi tietysti syödä muulloinkin kuin pääsiäisenä ja pääsiäisen jälkeen mämmiä saa kaupoista alennuksella, jolloin on kiva kokeilla niitäkin hyviltä näyttäviä reseptejä, joita ei pääsiäisen aikaan ehtinyt tehdä. Tämän reseptin näin Dansukkerin sivuilla.

Nyt olen kuitenkin ajoissa liikkeellä ja tulevan pääsiäisen jälkiruoka lähtee kokeiluun...

Mämmi-pannacotta (neljälle)

4 dl kuohukermaa
200 g mämmiä
2 tl vaniljasokeria
1,5 dl Hyytelösokeri Multia

lisäksi:
1 dl vispi- tai kuohukermaa
1 rkl Siro erikoishienoa sokeria
1 tl vaniljasokeria

Mittaa kuohukerma, mämmi, vaniljasokeri ja hyytelösokeri Multi kattilaan. Laita levy päälle ja kun seos kiehuu, anna sen kiehua puoli minuuttia koko ajan sekoitellen.

Jaa liemi annoskulhoihin ja nosta jääkaappiin muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Tarjoa seuraksi sokerilla ja vaniljasokerilla maustettua kermavaahtoa.

Mämmipannakotta on aika täyttävä jälkiruoka, joten muun ruoan on hyvä olla kevyempiä.

Annoksesta tulee 4 jälkiruokaa, jotka ovat aika kookkaita.
Koristele kermavaahdolla ja mintunlehdellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti