maanantai 3. elokuuta 2015

Nyhtöpossua intialaisittain naan-leivän ja minttukastikkeen kera

Nyhtöpossua on tehty viimeisen vuoden aikana ahkerasti vaikka millä reseptillä. Minunkin blogista löytyy nyhtöpossun lisäksi nyhtökanaa ja nyhtölammasta. Nyhtölihat eli ylikypsät lihat ovat mureita, helppo tehdä ja niistä on moneksi. Niitä voi syödä perunoiden, pastan, riisin tai minkä tahansa lisukkeen kanssa. Niillä voi täyttää hampurilaiset tai leivät tai kääriä ohuiden rieskojen tai tortillojen väliin. Ainoa huono puoli on, että liha pitää kypsentää hitaasti hauduttamalla – ja tuoksut ovat uunista todella hyvät – ei meinaa malttaa odottaa…

Ostin tarjouksesta ison possun ulkofileepalan ja ajattelin hauduttaa sen nyhtöpossuksi, mutta intialaisilla mausteilla. Katsotaan mitä tästä tulee!

Lisukkeena on naan-leivät ja minttukastike sekä tuoreet mango- ja avokadoviipaleet.


Nyhtöpossua intialaisittain

1 kg possun lihaa

pataan:

4 sipulia

8 valkosipulin kynttä

1-2 paprikaa

1 prk tomaattimurskaa

1 prk kookosmaitoa

1 dl kuumaa vettä

1 dl pähkinöitä (cashew-pähkinä)

mausteet:

1-2 tähtianista

1 kanelitanko

(1 tl kanelia)

1 tl juustokuminaa

1 tl kurkumaa

1 rkl korianterinsiemeniä kokonaisena

2 tl currytahnaa

2-3 tl sambal oelek chilitahna

1 lihaliemitiiviste

3 rkl tomaattipyreetä

(1 rkl savupaprikajauhetta)

1 tl mustapippuria

suolaa

Ota liha huoneenlämpöön tuntia ennen. Laita liha pataan tai kannelliseen uunivuokaan.

Kuori sipulit ja lohko ne 4 osaan. Kuori valkosipulit ja lohko isommat kynnet pariin osaan, pienet saa laittaa kokonaisina pataan. Huuhtele paprika ja poista siemenet. Pilko paprika isoiksi paloiksi. Laita kaikki sipulit ja paprikat pataan lihan ympärille.

Kaada pataan tomaattimurska ja kookosmaito – huuhtele purkit kuumalla vedellä. Lisää pähkinät.

Mittaa mausteet ja kaada lihan päälle/ympärille. Laitoin itse muutamaa maustetta mukaan, jotka ovat suluissa eli ei pakko laittaa. Halusin vain vahvempaa kanelin makua eli lisäsin myös kanelijauhetta mukaan. Ja sitten tämän kesän lempimauste savupaprika pääsi myös mukaan tuomaan vähän savunmakua possuun.

Kuumenna uuni 200 asteeseen ja paista lihaan noin puoli tuntia. Vähennä lämpöä ja hauduta 150 asteessa 4-5 tuntia tai kunnes liha on mureaa (hajoaa haarukalla riivittäessä). Voit pilkkoa lihan isoihin paloihin kastikkeeseen. Tällöin paistoaika lyhenee ehkä noin puoleen.

Kun liha on kypsää, ota liha pois liemestä ja laita liemi kattilaan. Poista kanelitanko ja tähtianikset, keitä vähän aikaa kokoon, jos kastike on liian nestemäistä. Murskaa sauvasekoittimella sipulit, paprikat ja mausteet liemeen. Jos haluat niin voit saostaa kastiketta myös ruokalusikallisella ruskeaa kastikesuurustetta.


Tarjoa riivitty liha kastikkeessa. Lisänä naan-leipää ja minttukastiketta. Myös tuore mango viipaloituna ja/tai avokado maistuvat täytteenä. Kastike on tulista, mutta jogurttikastike viilentää poltetta.

Minttukastike

2 dl maustamatonta jogurttia

0,5 dl tuoretta minttua silputtuna

1-2 rkl hunajaa

(2 tl sitruunamehua)

Sekoita jogurttiin hienonnettu minttu, hunaja ja sitruunamehu. Laita kastike jääkaappiin odottamaan käyttöä.

Tee naan-leipä itse tai osta kaupasta valmis. Ohje naan-leipään tässä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti