sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Aamupuuro kvinoasta

Olen nyt ottanut viikonloppuaamuisin tavaksi kokeilla jotain aivan uusia aamupaloja – ja tällä kertaa kokeilen tehdä aamupuuron kvinoasta. Olen kvinoaa käyttänyt eri tavoin valmistettuna – tästäkin blogista löytyy jo usea kvinoaresepti, mutta nyt tein siitä ensimmäistä kertaa perinteistä puuroa.

Kvinoa on vähän hassu maultaan kuvailtavaksi. Mies sanoo, että se ei maistu miltään – se tarkoittaa, että maku on niin mieto ja hienovireinen, ettei hän huomaa siinä mitään eroa. Suutuntuma on kuitenkin hyvä, koska muuten tulisi palautetta, että ehkä tätä ei enää toista kertaa tehdä. Nyt kun kyselin tuntoja puurosta, niin hän sanoi vain, ettei ihan kunnon kaurapuuroa voita, mutta muuten oli ihan hyvä. Siispä johtopäätelmä oli, että kvinoa puuroa saa tehdä toistekin.

Minulle kvinoan mausta tulee mieleen savisen pellon rikkaruoho savikka, jota kuumina kesäpäivinä kitkettiin pellosta, ja josta lähti voimakas haju. Eli kvinoasta tulee mieleen kesä ja lapsuus, mutta kuitenkin suomalaisessa ruokapöydässä se on niin uusi kasvi – tai uusvanha, ettei sitä oikein voi verrata muihin makuihin.

Puuron valmistus oli tosi helppo eikä siinä ollut mitään erikoisia kommervenkkeja – jos ei ota huomioon, että kvinoa pitää huuhdella hyvin ennen käyttöä. Mutta siihen on ratkaisu. Jos sinulla ei ole aivan pienirakoista siivilää, kannattaa käyttää, vaikka sideharsoa tai muuta siivilässä, ettei pienet siemenet lähde karkuun. Itse teen niin, että mittasin kvinoat kattilaan, valutin lämmin vettä kattilan melkein täyteen ja jätin siemenet turpoamaan viideksi minuutiksi. Näin ne eivät niin helposti karkaa siivilästä. Sitten aloitin huuhtelun. Kaadoin siivilän läpi veden pois ja laitoin kattilaan lisää vettä – viileää tällä kertaa. Sekoittelin kädellä ja kaadoin taas siivilän läpi vedet ja toistin tätä muutaman kerran. Sitten kaadoin kaikki siemenet veden kanssa siivilään ja huuhdoin vielä juoksevassa vedessä, kunnes vesi ei enää ollut harmaata. Siementen pinnalla on hiontapölyä, joka pitää huuhtoa pois, siksi vesi on aluksi harmaata. Sitten vain keittämään. Kotimainen luomukvinoa kypsyy 20 minuutissa, joten se joutuu kiireisempäänkin aamuun.

Käytin Rainingon Luomutilan kvinoaa, ja toimin täysin pussin ohjeiden mukaan, joten tämä on heidän reseptinsä. Valitettavasti maitoa ei ollut kuin vähän, joten keitin ensin 5 desissä vettä ja lopuksi vielä lisäsin 2 dl maitoa, joten puuroni oli tällä kertaa vesi-maitoon keitetty. Ensi kerralla kokeilen tehdä kokomaitoon.



Kvinoapuuro

2 dl kvinoa suurimoita

7 dl vettä tai maitoa

suolaa

Huuhtele kvinoa hyvin ja keitä 20 min. vedessä tai maidossa. Mausta lopuksi suolalla.

Tarjoile esim. voisilmän ja ruskean sokerin kanssa. Myös hillot tai maito sopivat puuroon. Puuro on kovin mietoa, joten älä laitan kovin voimakkaita mausteita peittämään kvinoan omaa makua.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti