lauantai 23. huhtikuuta 2016

Melkein Chicken Tikka Masala eli pika-Tikka Masala vuoassa ja pika-Naan-leipä

Tämä annos on ehkä Intian tunnetuin curry-ruoka Intian ulkopuolella. Meheväksi marinoituja, pehmeiksi haudutettuja kananpaloja upeassa tomaattikastikkeessa. Nyt minulla ei ollut kaikkia aineita eikä kovasti aikaa tehdä Tikka Masalaa oikealla tavalla, joten tästä tulee nopea ja helppo Tikka Masala.


Kana Tikka Masala vähän oikaisten

1 rkl jogurttia tai tilkka kermaa

2 rkl valmista tikka-masala -mausteseosta

400-500g kananrintapaloja

1 rkl inkivääriraastetta/-tahnaa

1 rkl korianteritahnaa

1 tl chilitahnaa, esim. Sambal Oelek

3 valkosipulinkynttä pilkottuna

1 rkl hunajaa (tai 1 tl ruokosokeria)

2 rkl sitruunamehua

2 dl kermaa

200g paseerattua tomaattia tai tomaattimurskaa

suolaa ja pippuria

koristeeksi: Korianteria (/persiljaa), sitruunalohkoja ja jogurttia

Paloittele kana reiluiksi paloiksi ja laita uunivuokaan marinoitumaan jogurtin ja tikka-mausteen kanssa siksi aikaa, kun pilkot ja lisäät muut aineet. Laita myös uuni kuumenemaan.


Pilko valkosipulit, lisää tahnat ja muut mausteet sekä tomaatti ja kerma. Sekoita ja laita 200 asteiseen uuniin noin 30 min. Anna hautua ja kastikkeen kiehua kokoon – lopuksi nosta lämpö 225 ja anna kanan palojen ottaa vähän väriä.




Tarjoa naan-leivän tai basmatiriisin ja salaatin kera.


Ja koska idea intialaisesta ruuasta tuli niin myöhään, että kaikilla oli jo nälkä, niin myöskään naan-leipä ei ole aito resepti vaan mitä kaapista löytyy eli tällä kertaa jogurtin korvaa maitorahka. Aito naan-leipä löytyy täältä, mutta tämä pika-naan maistuu pika-Tikka Masalan kanssa ihan hyvin. Pikaiseksi sen tekee ensimmäisen nostatuksen poisjättäminen ja pikanostatus pellillä ennen paistoa. Näin naan-leivän ehtii leipomaan sillä aikaa, kun Tikka Masala on uunissa. Ja samalla kun Tikka Masalalle nostaa lämmön, niin uuni lämpiää myös naan-leivälle sopivaksi.


Pikaisesti tehty melkein Naan-leipä

250 g maitorahkaa

1 dl maitoa

0,5 dl öljyä tai pullomargariinia

6 dl vehnäjauhoja

1 tl suolaa

1 pussi kuivahiivaa

2 munaa

1-2 dl vehnäjauhoja vaivaamiseen

pinnalle: sulatettua voita

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita maitorahka ja öljy toisessa kulhossa ja lämmitä ne mikrossa 42 asteiseksi. Lisää lämmin maito-jogurttiseos jauhoihin ja lisää myös munat joukkoon. Sekoita nopeasti taikinaksi. Kaada taikinapallo jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa taikinaa runsailla jauhoilla käsin noin 10 minuuttia.



Jaa taikina 8 osaan ja litistä palat jauhoja apuna käyttäen joko käsin tai kaulimella ohuiksi leipäsiksi. Anna nousta pellillä, kunnes uuni on lämmin (10-15 min.). Paista kakkuset 225 asteessa noin 5 minuuttia.



Kun leivät ovat saaneet vähän väriä, nosta ne uunista ja voitele voisulalla.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti