tiistai 6. joulukuuta 2016

Lohi Skagen ja juustopöytä itsenäisyyspäivän iltaan


Itsenäisyyspäivän juhlinnan voi aloittaa tutulla alkupalalla Lohi Skagenilla, joka laitetaan paahdetun saaristolaislimpun päälle.

Tämä on myös hyvä suolainen aloitus, kun lähdetään kohottamaan juhlamaljoja.

Lohi Skagen

1 pkt kylmäsavulohta

1 pienehkö punasipuli

125 g smetanaa

2 rkl tuoretta tilliä (hienonnettuna)

2 rkl tuoretta ruohosipulia

2 tl Dijon sinappia

1/4 tl mustapippuria

Lisänä: saaristolaisleipää tms.

Hienonna lohi ja kuorittu punasipuli. Vatkaa smetana sähkövatkaimella kuohkeaksi (noin 30 sek.). Sekoita joukkoon kala, punasipuli ja muut aineet. Maista ja lisää pippuria tai sinappia tarpeen mukaan.

Paahda Maalahden limppua tai muuta saaristolaislimppua, laita nokare Lohi Skagenia päälle. Jos haluat, voit koristella yrteillä.

Myös ruisnapeista maistuu Lohi Skagen.

Juustopöytä

Jälkiruokana oli tarjolla juustopöytä, josta on kiva napostella erilaisia yhdistelmiä samalla kun seurataan Linnan juhlia. Juustot maistuvan kuohujuoman kanssa ja jokainen voi rakentaa omanlaisen suupalan.

Tässä esimerkkinä meidän juustopöydän antimet:

juustot:

Aura-sinihomejuusto

Brie-valkohomejuusto

Englantilainen cheddar

Viinissä maustettu vuohenjuusto

Hillot:

itsetehty voikukkamarmeladi

kirsikkahillo

viikunahillo

hedelmät:

päärynää, sharon-hedelmää, tuoreita taateleita ja oliiveja

Lisäksi keksilajitelma ja paksuja pipareita.

Hyvä yhdistelmä oli esim. piparit, sharonsiivu ja aurajuustoa. Toinen hyvä yhdistelmä oli ruislastu-keksi, cheddar ja voikukkahillo (tai muu makea hillo). Tuoreet taatelit rakastavat aurajuustoa. Brie maistuu päärynän ja viikunahillon kera. Variaatioita on vaikka kuinka monta – nam! Katso muutama yhdistelmä täältä.

Kuohuna oli kotimainen herukkakuohari.

Voikukkamarmeladin ohje täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti